Viikko TdF maisemissa Ranskan pyreneillä

4 vuotta ideasta toteutukseen, Ranskaan, klassikkonousuihin. Väliin mahtuu lapsiperhearkea, työkiireitä, yhtenä kesänä lenkillä nurin ja käsi 5 viikkoa kantositeessä, elämää.

9.9.2017 unelmista sitten tuli totta. Kaksi keski-ikäistä miestä Finnairin lennolla kohti Biarrizia. Ruumassa pyörät, määränpäässä odottamassa vuokra-auto ja hotelli varattu 300 asukkaan Saint- Savinin kylästä pyreneiden vuoriston kainalosta. Taakse jää Suomen syystihku kun päästään taivaalle. Lento on ajoitettu aamuun ja perillä ollaan jo alkuiltapäivästä.

9.9. Lentokentällä on mukavan aurinkoista mutta moottoritien päässä odottaa tasainen pilvimassa. Edes vuoristoa ei erota sen läpi. Sade alkaa jo puolimatkassa ja yltyy kaatosateeksi. Perillä sää ei ole paljon parempi, lenkit jäävät ensimmäiseltä illalta vaikka reittien alut käydäänkin katsomassa autolla.

10.9. herätys on läheisen kirkon kellonsoittoon 7.30. Keli muistuttaa eilista ja aamun paras hetki on kunnollinen aamupala. Puolenpäivän aikaan taivas viimein kirkastuu. Voima pakottaa jaloissa, lenkille!

Kohti Col du Souloria ja Aubisqueta! Puolessa välissä nousua sadekuurot alkavat taas. Mäki jyrkkenee ennen Soulorin huippua ja ylös päästään läpimärkinä. Huipulla kahvila on täynnä märkiä pyöräilijöitä, ystävällinen brittijoukko viittoo tyhjentää meille pöydänpään. Yritän tilata kahvia, latte kiitos! Vastaukseksi tulee olankohauttelua, eihän sellaista ole Ranskassa, se on täällä Cafe au Lait, aivan! Viimein yhteinen ymmärrys löytyy ja kahvia säestää parikymmensenttinen patonki, niihinkin saa pyytää erikseen voin, muutoin saa vain patongin ja haluamansa täytteen. Tauon jälkeen varusteet ovat aivan yhtä märät kuin aiemmin. Oven ulkopuolella odottaa sama tihkusade ja 1500m lämpötila lähentelee 6-7 astetta. On alkanut tuulla. On kylmä, todella kylmä.

Soulorin ja Aubisquen yhdistää laakso ja matka alkaa laskulla. Tien alun maisema on huikea, todella hieno, en muista vastaavaa muilta reissuiltani. On pakko pysähtyä ihailemaan jylhää luontoa vaikka tuulee. Tie kapenee, meidät ympäröi vihreä vuoristo ja ylhäällä kymmenkunta kotkaa liitelee saalistamassa. Lyhyen laskun jälkeen isken ahnaasti ekaan ramppiin, on pakko saada kroppaan edes vähän lämpöä, muutoin tulee noutaja. Soulorin ja Aubisquen väli onkin helpompi ja vain noin 7km pitkä, toki mäkeä riittää Aubisquen huipulle. Ylhäällä on täysi sumu mutta pakolliset huiputuskuvat ja ranskan ympäriajosta tutut kolme pyörää on pakko ikuistaa. Ekan päivän reissusta tulee odotettua kovempi, kelinkin vuoksi. Huipulla vedän kaiken taskuista löytyvän päälle ja silti värisen vilusta seuraavan puoli tuntia.

Onneksi ylämäessä vastaan tulleet lehmät ovat siirtyneet laiduntamaan muualle.

Tie D918, lähtö Argeles-Gazost, 58km, 1500 nousumetriä.

11.9. Aamulla sataa, taas, aamupäivä tapetaan aikaa läheisen kylän kahvilassa mukavan uusiseelantilaisen pyöräilijän kanssa johon tutustuttiin hotellin aamupalalla. Iltapäivä vie taas sateen mennessään ja suuntana on toinen klassikko, Hautacam. Eilistä lyhyempi mutta häijympi. Rampit vaihtelevat 5-13% välillä. Välillä pitkiä nousevia siivuja joiden lopussa todella napakka ainakin 13% töyräs. Sen jälkeen alamäki (!). Ei ihme että Contador sanoi Hautacamin olevan rankka, minkäänlaista tahtia on vaikea löytää nousujyrkkyyden jatkuvasti vaihdellessa. Osa matkasta ajetaan parikymmenhenkisen ranskalaisporukan mukana. Pyöräily on täällä massalaji ja porukkaan kuuluu arviolta 30-75 vuotiaita ajajia mutta yhteisen kielen puute rajoittaa juttelua. 

Alkumatkasta keli onkin hyvä ja auringon lämmittäessä kropassa alkaa keittää. Irtolahkeet, hihat työnnetään alas, ja liivi sujahtaa taskuun, vaikka keli jäähtyy korkeammalla, en kaipaa lämmikettä, nousun tuska riittää. Huipulla odottaa TdF maali, laakea parkkipaikka. Jatkamme kuitenkin siitä noin kilometrin eteenpäin aivan huipulle. Ylhäällä odottaa kahvila joka on sään vuoksi kiinni. Lähdemme ranskalaisporukan perässä alas. Yritän seurata yhtä seurueen seitsemänkymppisistä, turha toivo. Kokeneella nestorilla on kurvit hallussa ja vauhtia parhaimmillaan parikymppiä enemmän lasissa.

Kaveri matkaa suoraan hotellille, itse nappaan vielä yhden lähinousun paluumatkan varrelta, Puento Espagnen. Reitti lähtee laaksosta ja on heti alusta huiman kaunis, tie on kaiverrettu vuoren alarinteeseen. Ihmettelen kun pyörä ei tahdo kulkea millään, alan jo epäillä jarrujen laahaavan. Paluumatkalla asia selviääkin, koko 15km matka on nousua ja alussa vain hiipivää 2-3% joka saa jalan raskaaksi muttei näytä nousulta. Matkalle osuu vanha viihtyisä kylä, mutta aika ei anna myöden pysähtyä . Viimeinen vitonen Espagnen laelle meinaa vetää mehut. Melkein 500 nousumetriä 5km aikana, jyrkkiä, kymmeniä vuosia vanhoja serpentiinimutkia, kivipenkkoja. Yritän karistaa perässä seuraavan miehen mutta happoa tulvii jaloista niin että on pakko hidastaa. Ei ollutkaan mikään vähäinen iltapäivän välipala.

Ylhäällä tuttu näky, parkkipaikka. Kaapeligondolilla pääsisi vielä korkeammalle mutta hissi on jo kiinni kun pääsen ylös. Vaikka illallisella on kolme runsasta ruokalajia niin seuraavana yönä herään 04 nälkään. Pakko vetää vielä toiset palautusjuomat, että saa nukuttua.

Tie D100, Argeles- Gazost (Hautacam) D13 ja D921 Saint -Savin (Espagne) ja 62km, 2200 nousumetriä

12.9. Jotain kevyempää, Gavernie. Keli on vaihteeksi poutainen eikä sada. Reittiä on kehuttu kauniiksi, ja niin onkin. Alku muistuttaa paljon eilistä Espagnea, alkumatkasta todella kaunis laaksotie. Tie vie luonnonsuojelualueelle joka on estänyt tämän kauniin eikä niin jyrkän tien ottamista TdF valikoimaan. Perillä Gaverniessä emme ymmärrä jättää matkaa kesken vaan suuntaamme Col du Tenetesille kun luulemme sen kuuluvan ”kevyeen” reittiin. Nousu Tenetesille on taas tuttuun tapaan raastava, kilometrin välein eteen tulevissa tauluissa povataan 8-11% keskijyrkkyyttä. Yhdessä oli 2,4% mutta numeroista oli tainnut tippua ykkönen pois. Ylhäällä on vain sorainen parkkipaikka, luonnonsuojelualueella kuin ollaan. Espanjan rajalle on vain kivenheitto. Jos patikointi kiinnostaa, matkaa olisi mahdollista jatkaa jalan kohti retkeilymajaa, varusteiden täytyy olla kuitenkin asialliset.

Tie D921, 58km, 1500 nousumetriä

13.9. Vihdoin täyttä aurinkoa. Reissun pääkohde, parhaassa kelissä! Tourmalet, ympäriajon eniten ajettu nousu. Huippu 2150 metrissä ja yli 20 kilometriä yhtäjaksoista mäkeä. 09 matkaan, tänään on pitkä päivä!

Tourmaletin alussa on kylä joiden leipurit mainostavat valotauluissaan leipää. Ranskaa osaamattomalle suomalaiselle viitta aukeaa toisella lailla, valokirjaimista muodostuu alas tiehen osoittava nuoli - PAIN

Tourmaletin reitti on täynnä pyöräilijöitä, keli on viikon paras. Nousu on yllättävän miellyttävä, 8% on jyrkkää, mutta rampit ovat tasaisia eikä autoja ole liikaa. Pitkä matka tekee noususta raskaan, länsirinteen kauniit maisemat tuovat helpotusta. Aivan viimeinen 2-300m onkin sitten tiukka, selvästi yli 10% ja 2000m korkeus vetävät jaloista taas hapot pintaan. Tähän ei voi pysähtyä, sisulla väännetään huipulle. Ylhäällä on lämmin vastaanotto, kymmenpäinen pyöräilijäjoukko kannustaa paikalle tippuvia. Osa taittaa mäen retkipyörällä kymmenkiloiset laukut kiinni tarakassa, on pakko antaa aplodit kun mies rullaa hetki meidän perässä perille. Mäen päältä kaveri jatkaa alas samaa reittiä, omat jalat kaipaavat vielä lisää. Ammun alas Tourmaletin itärinnettä, kohti Col d’Aspinia, Tourmaletin viereistä pienempää nousua, TdF reitti on usein ylittänyt ensin Aspinin sitten Tourmaletin. Nousu vuorten välisestä laaksosta Aspinille on enimmäkseen loivahkoa, vasta viimeiset 5km ovat taas jyrkempää. Välimatkaa huipuilla on vähän yli 30km. Ylhäällä aukeaa huimankaunis näkymä Pyreneiden vuoriharjanteisiin. Onneksi keli on tänään kohdillaan. Paluumatka on sama reitti takaisin, edessä on Tourmaletin nousu uudelleen.

Siedän huonosti kuumaa ja iltapäivän aurinko paahtaa selkään Tourmaletin paluurinteessä. Kasvoista tippuu maahan taukoamaton hikivana. Välillä ravistelen päätä kuin märkä koira että saan kasvoille ja kypärän väliin kertyneet hikipisarat lentämään pois. Lämpötila on ylhäälläkin 20 astetta ja kellon mittari näyttää suorassa auringossa liki 30. On pakko pysähdellä juomaan, vauhti hiipuu silti. Vähän päälle 8km/t on hyvä, parempaan ei pysty. Jyrkemmässä rampissa yritän vaihtaa pienemmälle. Katang- ketju lipsahtaa pakan ja vanteen väliin ja uppoaa syvälle. Polkimet jumahtavat paikoilleen ja vauhti tyssää välittömästi, kohta on jyrkkä. Pari sekuntia tasapainoilen kaatumisen rajalla ennenkuin toinen klossi irtoaa. Ketju on niin syvällä ja tiukassa pakan ja vanteen välissä että sormipelillä sitä on turha yrittää irti. Taskussa on vuosikaudet seurannut monitoimityökalu on nyt arvokkain esineeni. Ruuvimeisselillä saan ketjun pala palalta irti.

Loppumatkasta ohitan edessäni ajaneen kaverin, ohittaessani ojennan käteni ja lyömme viitoset + hymyilemme. Vaikka yhteistä kieltä ei ole taaskaan, yhteinen kärsimys mäessä yhdistää.

Tie D918, 98km, 3200 nousumetriä

14.9. Viimeinen ajopäivä. Jalat ovat vieläkin tyhjät eilisestä. Matkaamme autolla Tourmaletin yli kohti Aspinia. Tarkoitus oli ajaa pyörillä Aspinilta alas ja kiertää viimeinen TdF huippu xxx. Keli on

jo lähdössä sateinen ja Tourmaletin harjan jälkeen aivan karmea, lähin vertaus on suomalainen syysmyrsky. Edes Tourmaletilta lasku laaksoon ei paranna tilannetta, kun astun autosta ulos, voin nojata tuuleen ja pyöräilypaita lepattaa jo seistessä päällä. Ei auta muuta kuin kääntyä takaisin, tänään tuli 3 tunnin aamulenkki autolla. Kelistä huolimatta näemme kymmenkunta pyöräilijää taistelemassa Tourmaletin rinnettä ylös. Perillä hotellilla keli onkin parempi, vuorenrinteet jakavat sateen ja tuulen, tällä kertaa meidän eduksemme. Päätän käydä lyhyemmän metsäreitin, Col d Spandelssin ja jättää samalla hyvästit pyreneille. 

Kaveri pistää maastolenkkarit jalkaan ja lähtee lenkille. Olemmekin yllättäen takaisin hotellilla samaan aikaan, juoksulenkki oli venähtänyt puolimaratoniksi kun paluumatkalla yksi käännös meni ohi ! Ja puolimaraton pyreneillä juostaan näin: 11km ylämäkeen, käännös, 11kmalamäkeen ;-).

Tie D101 ja myöhemmin nimeämätön pikkutie Spandelssille, 40km, 1000 nousumetriä

15.9. Pakkausta ja takaisin Biarriziin. Yö hotellissa ja 16.9. aamulla kentälle. Vaikka tultiin kentälle

todella ajoissa, toiminta siellä on kuin 15 vuotta sitten suomessa. Olemme tehneet Check-inin verkossa mutta pyörälaukkuja varten pitää jonottaa kolme varttia bag drop -tiskille. Kun laukut saa

kirjattua sisään, ne pitää viedä vielä raahata erikoismatkatavaraluukulle. Sitten jonotetaan turvatarkastukseen ja ja tämänkin jälkeen passit tarkistetaan vielä kahdesti. Lopulta ehdimme vetää aamupalaksi vain sämpylän vaikka luulimme ajan riittävän kunnon lämpimään ruokaan. Koneen lähtö viivästyy kolme varttia kun matkatavarat pitää purkaa ruumasta ulos. Kentällä oli lähdössä kaksi konetta ja paikallinen henkilökunta oli onnistunut sekoittamaan matkatavarat. Kun ilmaan päästään, loppumatka sujuukin jouhevasti.

Lentoreitti: Hki - Biarriz, 3t45min, Finnair, suora lento noin 300-400 euroa + pyörälaukun

lisämaksu 110 euroa (menopaluu)

Auto: Sixt, noin 350euroa viikko

Majoitus: Hotel les Rochers, puolihoito (aamiainen ja 3 ruokalajin erinomainen illallinen 2hh, 65€ /

yö/hlö), suosittelen lämpimästi! Hinta kattaa siis sekä majoituksen että ruoan.

Lähin pyörakauppa, muutama km hotellilta, saa kaikenlaista tavallista varaosaa

Kielitaito: Englanti riittää (Hotellin omistaja on britti) mutta on hyvä opetella muutama sana

ranskaksi, kiitos, hyvää päivää, anteeksi ja ole hyvä vaikkapa :)

Reitit: www.pyreneescyclinglodge.com/pyrenees-cols/

Daniel Friebe: Mountain High

Touring Map France 5, Aquitaine

Mukaan: Etu - ja takavalo, heijastimella varustettu takki tai huomioliivi, vuoristossa sumussa näkyvyys voi olla todella huono. Palautusjuomajauhetta, kulutus on huimaa kun lihasvoimalla painetaan mäkiä ylös. Les Rochersin hotellihuoneissa ei ole jääkaappia.

Varusteiden on hyvä olla kunnossa, väsyneenä ja jyrkässä laskussa arvostaa toimivaa pyörää. Laskuissa vauhtia on rauhallisellakin tempolla 40km/t, jos taidot riittävät niin pääsee reilusti yli 80km/t. Vauhdin huumassa kannattaa muistaa että näitä teitä käyttävät myös eläimet, lampaat, lehmät, laamat ja toki runsaslukuinen joukko autoja ja muita pyöräilijöitä.

Keli vaihelee vuoristossa rajusti joten säänmukaista vaatetta on syytä olla varastossa. Irtohihat, irtolahkeet ja liivi ovat musta aivan minimi, pitkä ajopaita ja housut ovat hyvät olla. Tärkein varusteeni oli Goren windstopper takki ja irtolahkeet, ilman niitä laskut olisivat olleet tosi jäätäviä. Pyöräkenkien päällä oli päivittäin GripGrapin kevyet kengänsuojat, ylhäällä oli tänä syksynä niin

kylmä.

Tänne palataan vielä!

Jani